Aika herätä

Voi miten paljon on aikaa kulunut viime postauksesta. Ei ole vaan saanut aikaiseksi kirjoittaa, mutta yritetään nyt.
Se on varmasti tämä pimeä vuoden aika, joka tämän saamattomuuden nyt aiheuttaa.

 On täällä luntakin välillä tullut ja aurinkokin paistanut muuttaen maiseman kauniiksi, silloin olen jopa innostunut kuvaamaan. Yleensä tuota kaunista maisemaa kestää vain päivän ja sitten sataa taas vettä.

Huomenna on talvipäivänseisaus ja valoisuus alkaa pikkuhiljaa lisääntyä. Pian vaihtuu myös vuosi ja alkaa ihanan kevään odotus. Silloin minäkin jo varmasti herään.

Sainhan minä sentään kalevalapeiton valmiiksi. Kalevalacal oli mukava virkkaus projekti, jossa jokaisen julkaistun palan mukana oli palan aiheeseen liittyvä runo kalevalasta.

Onhan tässä joulukalenteri sukatkin tulossa, ettei nyt ihan laiskana olla sentään.

Mukavaa joulunaikaa kaikille.

5 kommenttia artikkeliin ”Aika herätä

  1. Sinäkin olet tehnyt kauniin Kalevalapeiton. Olen niitä täällä blogistaniassa ihaillut.Aloitin Novitan kalenterisukan, mutta lopetin 5. päivän jälkeen kyllästyttyäni alituiseen purkamiseen, kun näin joulun alla on muutenkin paljon tekemistä. Palaan sukkaan paremmalla ajalla. Laitan kuvia omasta sukistasi niiden valmistuttua.Mukavaa joulunodotusta sinulle!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s