Vanha lehti

Mies toi kotiin kasan tosi vanhoja venelehtiä ja niiden joukossa oli Me Naiset vuodelta 1965  irtonumeron on saanut yhdellä markalla, tuohon aikaan olen itse ollut 7 vuotias.

Minusta on kiinnostavaa katsella näitä tosi vanhoja lehtiä. Niinkuin nykyäänkin, niin  tässäkin lehdessä oli juttua kuninkaallisista, kesälomalla laihduttamisesta, oli naisten viikon nimipäivä sankareille kukkakimput ja runot ja muuta paljon samanlaista mitä nykyäänkin lehdissä on.

Kansi on selkeä verrattuna nykyisiin

Ruokaohjeita

Miehen ensimmäinen auto oli tuon merkkinen ja saman värinenkin.

Juttua Hollannin kuninkaallisista

Naistenviikon naisille kukat ja runot

Jumppa ohjeita

Tiffany sarjakuva alkoi tästä numerosta, muistan lukeneeni Tiffanya joskus myöhemmin

Myös Jonesin tyttöjä olen lukenut, nämä ovat siis olleet pitkäaikaisia sarjakuvia.

Tämä oli vain juttu vanhasta lehdestä, ei mainos eikä kyseinen lehti vaikka vielä ilmestyykin ole millään tavalla mukana tässä postauksessa.

3 kommenttia artikkeliin ”Vanha lehti

  1. Helsingin kirjamessuilla on yleensä antiikkiosasto, jossa tapaan käydä selaamassa vanhoja lehtiä. Joskus olen jonkun ostanutkin esimerkiksi ystävilleni syntymäpäivälahjaksi heidän omaa vuosikertaansa. Kiva katsella maailman muuttumista.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s